Harmaata on ja sateista - koko pitkä syksy.
Lunta on odotettu.
Joet virtaavat vuolaina.
Vettä on meillä yllin kyllin,
jossakin muualla puutetta.

Maa kärsii, ilmasto muuttuu.
Ihminen turmelee luontoa.
Tasapaino järkkyy,
kun lait unohtuvat ja ahneus hallitsee.

Mitä saa iloa ahneus aikaan.
Lisää työtä ja vaivaa, kun itselleen kokoaa.
Ylenmäärin kasoja haalii kultaa, tavaraa.
Tänne se täytyy jättää kaikki.

Enemmän on iloa hetkistä jolloin saa jakaa
jotakin muiden kanssa.
Yksin on lopulta ihminen tavaransa kanssa,
jos sitä rakastaa.
Mutta tätä sokeutta me ihmiset kannamme
ja haalimme turvamme materiasta.

Ja kuitenkin se kaikkijää tänne,
kun lähdemme.
Toinen sen ottaa.
Taakaksi voi tulla se lapsille.

Voi kumpa oppisi tärkeintä täällä on vain iankaikkinen.
Ihmisen sielu.

Rennosti osaa ottaa elämän

tuo koira.

Kyljellään makaa ja itseään venyttää

tuo koira.

Ei ole sillä huolta huomisesta.

Ruokansa se saa ajallaan.

Kuinka oppisi tuollalailla

elämänsä huolettomaksi heittämään.

 

Meille ihmisillekin on luvattu, että huolet saa

heittää vahvimpiin käsiin.

Vapaana saa vaeltaa.

Päivän matkan kerrallaan.

Itsenäisyydelle kolme kynttilää.

Kolme liekkiä hohtavaa.

Itsenäisyydelle kolme eläkööt huutoa.

 

Kiitollisina saamme muistaa menneitä sukupolvia,

jotka meille sen taistelivat

halusivat.

Katsoivat kansan arvolliseksi.

Kansan tehtävän tärkeäksi.

Pieni ja urhea kansa.

Jäisestä soisesta maasta on ponnistanut.

 

Emme saa unohtaa isien ihanteita, uskoa ja arvoja.

Niin moni asia voi kansan tuhota, mutta Jumala suo siunauksen

sille kansalle, joka teitänsä kulkee,

Elämänlakeja noudattaa.

Turvallisuutta ihminen kaipaa.

Ja jos joku seikkaulua kaipaa, on hänelle jo jostakin rakkaudesta turva

sisälle rakentunut.

Turvaton ei tarvitse turvattomuutta.

Ilman johtoa on ihminen tuuliajolla, suunnistaa pimeässä voimainsa varassa.

Oman ymmärryksensä mukaan kulkee.

Vaan jostain on valoa saanut ymmärrys, ei itse kaikkea luonut.

Sydämeen on kompassi laitettu viittaamaan oikeaan ja värään.

Valinnat muovaavat meitä.

Väärät kivettävät kylmyyteen.

Empatia ja rakkaus kuolevat.

Hyvyys lakastuu.

Jäljelle jäävät kilpailu, kovuus, ylpeys ja kuoleman tyhjyys.

 

Kansat kaipaavat johtajaa. Isää.

Monta on ollut isää maailmassa, jotka ovat pettäneet,

kansansa harhaan johtaneet.

Diktaattoreita on ollut satoja, jollei tuhansia.

Kukistuneita valtiaita.

Muistonsa verellä ihmiskunnan historiaan piirtäneitä.

 

Ihmiset tarvitsevat lempeän isän, hyvän kuninkaan.

Jolla on rakkautta kaikille.

Sellainen halitsee jo kirkkaudessa

vaikka valtakuntansa täällä on vasta nupuillaan.

Lumi sataa ja sulaa.

Talvi aikoo ja viipyy.

Suksensa voidelleet hermoilevat.

Rinteiden pitäjät laskevat menetyksiä.

Joku puhuu ilmastonmuutoksista, toinen auringon pilkuista.

En tiedä muuta, mutta minä näen ajan synkkenevän.

 

Ihminen on kulkenut oman minänsä johdossa eksyksiin.

Pimeään joutunut, kääriytynyt valheisiin.

Totuus ei aina ole mieluinen,

jos se muuttumaan vaatii.

omiin vikoihin katsomaan.

 

Minä rukoilen uutta sydäntä. Pehmeämpää.

Niin helposti sydän kovettuu matkalla.

Kärsimys täyttää sen sopikat ja valo ei pääse sisälle.

Valaise sinä Jeeus sydämeni sopukat.